Petra

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä kotimaisista bändeistä oli ehdottomasti Tiktak. Yhtye lopetti toimintansa uransa huipulla kahdeksan vuoden keikkailun ja yli 300 000 myydyn albumin jälkeen.

Tiktakin solisti Petra solmi pian yhtyeen lopettamisen jälkeen sopimuksen Sony Music -levy-yhtiön kanssa. Vuonna 2009 julkaistiin Petran odotettu debyyttialbumi Rakas Kaupunki. Maaliskuussa 2009 julkaistu esikoissingle, rokkaava Kuka Mä Oon sai laajasti radiosoittoa. Debyyttialbumin julkaisun myötä Petra keikkaili tiiviisti ympäri Suomea. Albumilta julkaistiin myös toinen single Valtameri, joka edusti debyytin hieman melodisempaa linjaa.

Petran bändistä löytyvät suomirockin kärkinimet Kelly Ketonen (rummut), Jape Karjalainen (basso) ja Aki Trygg (kitara). 

Petran loistavan äänen ja lavakarisman tuntien, sekä naisen 100% paneutuminen musiikin tekemiseen ja esittämiseen tulee luomaan uuden menestystarinan Suomen musiikkikartalle.

Parhaillaan Petra kirjoittaa kappaleita seuraavalle albumilleen ja keikkailee satunnaisesti.

KEIKKAMYYNTI
Mikko Varjamo, puh. +358 40 843 3169, etunimi.sukunimi(a)sonymusic.com

 



 
BCBtS
Elias Hämäläinen
FM2000
Gotham O.D
Happoradio
Harmaja
Hevisaurus
Ipanapa
Jussi Selo & Nefernefernefer
Kanada
Koop Arponen
Lassi Valtonen
LCMDF
Leavings-Orkesteri
Lordi
Magenta Skycode
Manna
Martta Hakala
Martti Saarinen
Mauron Maiden
Mikki Kauste
Olavi Tikka & Hullumylly
Pariisin Kevät
Petra
PMMP
Ressu & Jussi Ysärihitit Tour
Rock n' Rollo
Stina Girs
Teleks
The Giant Leap
The Monday Box
Thunderstone
The Wrecking Queens
Timi Lexikon
TOOT TOOT
Uniklubi
Waldo's People
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Aleksi Sariola
Jusu Lounela
 

 


Sony Music
Sony BMG Ohjelmamyynti

 
© Popgee Oy 2009