|
|
|
Hanna Pakarisen neljäs levy nimeltään Love In A Million Shades julkaistiin 14.1.2009. Single Shout It Out Loud" olikin ilmestyttyään ahkerasti radiosoitossa. ”Uusi levyni sisältää hyvän mielen musiikkia. Olemme tehneet kevyitä ja kauniita pop-lauluja. Luvassa on siis iloisempaa meininkiä ilman angstia.”, Hanna kuvailee Jyrki Tuovisen tuottaman Love In A Million Shades -levyn linjaa.
Love In A Million Shades tunnuskappaleena Kielletty hedelmä -elokuvassa
Love In A Million Shades levyn nimikappale kuultiin 13.2. Dome Karukosken ohjaaman Kielletty hedelmä -elokuvan tunnuskappaleena.
Vahvaäänisen Hanna Pakarisen suosio on ollut huimaa uran alusta alkaen. Vuonna 2004 julkaistu debyyttilevy When I Become Me on myynyt yli 55 000 kappaletta ja hänen toinen Stronger (2005) sekä kolmas Lovers -levynsä (2007) ovat myyneet kultaa. Hanna tunnetaan mm. hiteistään Leave Me Alone, Stronger Without You, Kiss Of Life, Fearless ja Love Is Like A Song. Hän voitti Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun 2004 ja edusti Suomea Euroviisuissa Helsingissä keväällä 2007. Pakarisen laulu-uraa leimaa kunnianhimoinen ote musiikkiin sekä voimakas palo esiintymiseen.
Vuoden 2010 alkupuoliskon Hanna on viihtynyt studiossa uusia biisejä äänitellessä, keikoilla Hanna käy kesän aikana satunnaisesti mutta varsinainen bändikeikkailu alkaa 2010 loppuvuodesta jolloin on luvassa ihan uutta ja uusiutunutta Hanna Pakarista.
|
KEIKKAMYYNTI
Timo Kaunisvesi, puh. +358 50 400 7705, timo.kaunisvesi(a)sonymusic.com
Matti Kaunisvesi, puh. +358 50 594 1858, matti.kaunisvesi(a)sonymusic.com
|
|
|
|
|
TULEVAT KEIKAT - HANNA PAKARINEN |
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
|